99% varmuudella voi jo sanoa että saatiin neuvoteltua ihan helmi ajankohta kokoontumiselle tänä vuonna; 20-21.8. Tapahtumapaikkana sama Poroholman leirintäalue kuin viime vuonnakin.
Toisaalta hyvä, toisaalta huonojakin puolia riittää.
Eli kelien puolesta ja autotapahtumien puolesta hyvä viikonloppu; ei pitäisi olla ainakaan suuria päällekkäisyyksiä ja porukkaa liikkeellä muutenkin paremmin kuin syksyllä.
Huonoa tietty se että alueen valvominen aika mahdotonta kun jengiä tuolla Elokuun aikaan on muutenkin aika paljon; niin karavaanareita kuin veneilijöitäkin.
Maanantaina menen tapahtumapaikan seremoniamestarin kanssa lyömään lukkoon tapahtuman ja sopimaan "pelisäännöistä". Vähän vielä viimevuotinen Drifting-näytös aiheuttaa närää osassa järjestäjistä

Osa kun sitä ensialkuun pyysi paikalle järjestettäväksi ja lopulta kun sellainen tehtiin, tuli sen verran paskaa niskaan että meni loppu viikonloppukin vähän puoliteholla omalta osaltani

Noh, tänä vuonna sovitaan kaikki kirjallisesti niin ei tule yllätyksiä.
Päivittelen ensi viikosta lähtien tähän tietoa ja heti kun on 100% varmuus ajankohdasta, kannattaa alkaa mökkejä varailemaan. Menevät varmaan muutenkin aika hätäiseen Elokuussa, viime Syksynäkin kun kaikki loppui heti vaikka oli jo sesonki loppunut kokonaan ja muita asukkeja ei ollut kuin autoihmisiä.