Moro! Olen itsekin uusi jäsen foorumilla ja myös harkitsemassa mkIV TT Supran hankintaa ensi keväällä
Sitä kaikkein halvinta autoa ei välttämättä kannata ostaa. Suosittelisin etsimään kohtuu- tai hyväkuntoista yksilöä ja maksamaan siitä vähän enemmän, kuin ostamaan sitä kaikkein halvinta pommia. Vaikuttaa että monilla mielipide on se että jos Supraa aikoo hankkia niin ostaa suoraan ahdetun version, mutta ihan mukavasti potkua tuossa vaparissakin on varmasti ensimmäiseksi autoksi. Suomessakin niitä tuntuu olevan kohtalaisesti saatavilla. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä että kohta 20 vuotta vanhaan urheiluautoon ei välttämättä löydy varaosia helposti. Myös ylläpito, vakuutukset ja huolto maksavat. Kannattaa siis miettiä sitä, että jos ei ole varaa kuin siihen halvimpaan pommiin niin onko sitten varaa auton ylläpitoon?
Ratin saa varmasti jälkiasennettuna. Itse pelkän ratin saa parilla sadalla eurolla, mutta turvatyynyn hinnasta en oikein osaa sanoa, voi maksaa monin verroin enemmän kuin pelkkä ratti?

Ei kannata ottaa nokkiinsa noista kokeneempien ”naavaparta” foorumilaisten piikittelystä. Luulen että monet ovat vain kyllästyneet kun uudet ”wannabe” jäsentet kyselee samoja asioista, kuin mitä vanhemmissa viestiketjuissa on jo moneen kertaan käsitelty.