Powered byDEADRACER.FI
0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.
Tähän asti on palvelu pelannut ihan hyvin. Pari vuotta olen jo sieltä maaleja käynyt aina kun on jotain tarvinnut maalata eikä sävyssä tai missään muussakaan ole ollut valittamista. Firman nimen tosiaan julkaisen huomenissa jos siihen on tarvetta eli jos homma ei hoidu. Ettei jää kellekkään paha maku suuhun kyseisestä laitoksesta. Kuittia ei ole mutta pankkikorttimaksutosite kylläkin. Itse pomo oli poistunut paikalta jo ennen auton ns. luovutusta. Homman hoiti joku renki tyyliin anna rahaa niin saat avaimen. Auton varsinaisesti maalannutta jamppaa en etes tiedä mutta kyllä puljun johtajallakin jonkinlainen vastuu olisi tarkistaa lopputulos. Oli se kuulema auton kiertänyt ympäriinsä kun tuossa soitin sille viime viikolla, mutta katto ei kuulema ollut silloin paikallaan, kun siinä on ne kaikkein pahimmat mokat. Meidän ruiskuttamat puskuritkin ja konepelti meni kyl pinnaltaan ihan fiaskoiksi mutta ei sillä luulisi olevan vaikutusta kun värikin on väärä Johtuu varmaan osittain myös siitä et se sälli käski ruiskuttamaan viimeisen pinnan silleen kevyesti että ei suinkaan märäksi kuten lakka. Sillai saa enemmän kuulema siihen sitä mattausastetta. Itse olisin kyl ruiskuttanut mieluummin sen silleen kuten kaikki muutkin värit aiemmin, mut aattelin nyt tehdä silleen niinkuin tuo maalari neuvoi. EI hyvä. Onneksi loppujen lopuksi se sävy oli tosiaankin väärä. Kyl se väri taitaa olla lopullisestikin tuo mattamusta kun sen jo joskus vuosi sitten päätin ja mielestäni on ihan härskin näkönen ja erilainen
Noista pohjista on aivan turha mennä maalarii syyttelemään näin ton auton kyseisellä maalaamolla enkä yhtään ihmettele et noi pohjat paistaa läpi kun ne ite teit ei ne kyl kovin laadukkailta nimittäin näyttäneet eivätkä tuntuneet paskat pohjat ei voi muuta sanoa tulee tosta suprastas ihan mieleen se turos hevi geen kappale ROMURAUTA.ja En ehkä menis tuolle maalarille sanomaan mitään hänen taidoistaan.
Ja tästä kommentista tulee mieleen että maalari tahi maalarin joku kaveri tuli avautumaan
Lainaus käyttäjältä: einari86 - 30 Lokakuu, 2006, 18:28:12Noista pohjista on aivan turha mennä maalarii syyttelemään näin ton auton kyseisellä maalaamolla enkä yhtään ihmettele et noi pohjat paistaa läpi kun ne ite teit ei ne kyl kovin laadukkailta nimittäin näyttäneet eivätkä tuntuneet paskat pohjat ei voi muuta sanoa tulee tosta suprastas ihan mieleen se turos hevi geen kappale ROMURAUTA.ja En ehkä menis tuolle maalarille sanomaan mitään hänen taidoistaan. Ja tästä kommentista tulee mieleen että maalari tahi maalarin joku kaveri tuli avautumaan
Einari nari nari...
Lainaus käyttäjältä: Jusba - 31 Lokakuu, 2006, 22:51:59Einari nari nari...Pieri ja pani.
En voinut malttaa mieltäni...