Minne mitäkin???

Aloittaja rämeairo, 20 huhtikuu, 2007, 14:18:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

rämeairo

Ei prkl ??? Täs nyt on menny jo pää aivan sekaisin, että ketä haluaa mitäkin (AKE, Tulli ja viimeinen lisäys VTT). Kyseessä on hankinnassa oleva Japanista tuotu ajoneuvo. Mikä valtion yhtiö on meno nro 1, 2 ja 3? Ja ketä noista haluaa mitäkin. Itse en edes kehtaa laittaa mitä noihin oman käsityksen mukaan kuuluisi viedä, joten saisiko jonkun nopean A, B, C luettelon. Duuni kaveria kiusasin jo tänään kyseisestä asiasta ja sehän sai mut aivan sekaisin. Auttakaa maalais tolloa.
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

ast

#1
Jos auto on jo suomessa teet autoveroilmoituksen lähimmässä tullin toimipisteessä auto mukana. Saat päätöksen kotiin postisssa ja maksuaikaa on 10 päivää.

Lisäksi menet katsastustoimipaikkaan ja rekisteröintikatsastat auton. Rekisteröintikatsastus maksaa noin 150 euroa. Siirtoluvat ovat muutaman kympin jos viet auton katsastukseen ajamalla.

Järjestystä voi muuttaa haluamakseen huomioiden kuitenkin 3 kk kelpoisuusaika katsastustodistuksessa.

Sitten kun kumpikin näistä on onnistuneesti suoritettu rekisteröit auton katsastuskonttorilla. Rekisteröinti maksaa muutaman kympin.

VTT ei halua sinulta mitään ellet sitten halua ostaa heiltä jotan palveluita, esimerkiksi päästömittausta. AKE:n kanssa et asioi suoraan, kaikki asiointi tapahtuu katsastustoimipaikkojen kautta.

Lisätietoja käytetyn ajoneuvon maahantuonnista ja rekisteröinnistä:

www.tulli.fi
www.ake.fi

rämeairo

Jos siis saan vaikka autokaupat tehtyä.

1. Ostan auton.
2. Haen konttorilta tarrakilven.
3. Ajan auton katsastuskonttorille rekisteröinti katsastukseen..
4. Ajan auton tulliin tarkastettavaksi.
5. Maksan veron.
6. Ja taas konttorille, mutta nyt hakemaan vaan rakkaat suomen kilvet.

Onko tämä tässä? Lisätkää puuttuvat kohdat ::)

Ja kun ollaan suomessa niin pitäähän meidän aina valittaa.
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

Juipe

Lainaus käyttäjältä: rämeairo - 21 huhtikuu, 2007, 18:56:03
Jos siis saan vaikka autokaupat tehtyä.

1. Ostan auton.
2. Haen konttorilta tarrakilven.
3. Ajan auton katsastuskonttorille rekisteröinti katsastukseen..
4. Ajan auton tulliin tarkastettavaksi.
5. Maksan veron.
6. Ja taas konttorille, mutta nyt hakemaan vaan rakkaat suomen kilvet.

Tuossa alkuvaiheessa kannattaa hakea ne siirtokilvet tullista, autoa kun ei ole verotettu niin tarvitaan tullin lupa siirtolupaan. Onnistuu kyllä kats.asemaltakin mistä faksaavat laput tulliin ja tullista sitten takaisin, mutta voi kestää.

Jos haluaa että veropäätös tulee äkkiä niin ei kannata ottaa sitä 3kk ajolupaa tullista, niiden käsittely kestää kauemmin.

Tuonkin voi valita että viekö tulliin ensin paperit ja sitten katsastamaan vai toisinpäin, itse oon aina rekisteröintikatsastanu ensin ja vieny sitten laput vasta tulliin.
Juha M

rämeairo

No nyt se myrkyn lykkäs... Inssi haluaa päästö todistuksen. :bootyshak Siis juuri tuon kyseisen auton päästö arvot. Niin ainakin itse käsitin asian. On tääkin :police:. Tais mennä vaikeaksi. Soittelin tunnetusti avuliaaksi todettuun toyotalle. Kyllä meinaan ainakin puhua sai... Yhdistän tuolle joka yhdisti sitten toiselle. Loppu vaiheessa olin jo varmaan aika korkean herran jutuilla. Hyvä kun ehdin kysyä koko todistusta niin meinas tulla linjoja pitkin  :o.

Ja eikös VTT yhdenmukaisuus todistus kelpaa tähän asiaan?? Siellä taas oli jollain huono päivä, ilmoitti vain että koska siellä on vapaata päästö mittauksii... Ja hinnaksi esitti 2000e..

Näin takapajuisessa itsekeskeisessä maassa asumme (ainakin suurin osa).

Anteeksi tää tilitys mutta on tosi huono päivä >:D >:D
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

Krister

Mistä autosta on kyse ja mikä vuosimalli, voisi hieman helpottaa neuvomista.

rämeairo

Kyse on japanista tuodusta autosta. Ja auton malli on mr2. vm-92. Moottori 3s-gte. Kovakatto.
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

nr000001

Lainaus käyttäjältä: rämeairo - 27 huhtikuu, 2007, 23:38:51
Kyse on japanista tuodusta autosta. Ja auton malli on mr2. vm-92. Moottori 3s-gte. Kovakatto.

Milloin otettu käyttöön?
1 3 5
├┼┼-╕ 1996 Supra euro spec. 2004 Impreza WRX STi.
2 4 6 R

rämeairo

2.1992... Alkuperäinen rekisteri ote on inssillä, eli en pysty tarkistamaan, mutta 99% varmuudella se oli noin.
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

ast

EU:n ulkopuolelta tulevien autojen rekisteriotetta ei muuten tarvitse jättää katsastuskonttorille. Helmikuussa voimaan tullut muutos että alkuperäinen ote napataan pois koskee vain EU:n alueelta tuotuja autoja. Tiedä sitten onko tällä mitään merkitystä, mutta itselläni ainakin kopio riitti.

rämeairo

Tarkentaisiko joku tuota yhtenäis todistusta  ??? Kun kerta noita on nyt jo rekisteröity muutama niin eikö niiden pitäisi jo riittää? Vai pittääkö vaan tapella jokaisen yksilön kanssa? Nyt kun on ajeluttanut tuttuja tolla perheautol niin olisi kyllä kiinnostuneita vastaavista, mutta jos menee aina tappeluksi niin loppu mielenkiinto itse ainakaan ryhtyä leikkiin tuottaa noita.
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

^Juha^

Eikös homma ollut näin että vtt:ltä saa pakokaasuille lapun ilman testiä. dnsf:n puolella taisi olla juttua.

rämeairo

Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

^Juha^

dnsf.org > foorumi > skyline
Tuon alueen alla on kaksikin kilvitys topikkia jotka kannattaa lukea läpi.
En tosin muista oliko tuolla juttua siitä päästöpaperista mutta helpoitenhan selviää kun soittaa vtt:lle ja kysyy.

rämeairo

Jep tuo on kyl totta.. Ongelma ratkaistu. Tiistaina uusinta näyttö inssille ja pieni kädenväännön jälkeen leima paperiin...
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

pparkko

Lainaus käyttäjältä: rämeairo - 05 toukokuu, 2007, 00:40:47
Jep tuo on kyl totta.. Ongelma ratkaistu. Tiistaina uusinta näyttö inssille ja pieni kädenväännön jälkeen leima paperiin...


Hieno juttu! :)

Pasi
Autot: http://www.japaneseperformance.fi
Katit: http://www.katti.fi/tilaus.php
[Current Garage]
"25b"
STI Spec DD hawkeye '06
Evo 8 FQ-300 (13,9ke, taxfree)
Legnum VR-4 (5,9ke, taxfree)
Nissan Cima V8 4wd (13,9ke kilvissä)
Toyota Celica '00 (7,9ke)
Perhemöhkö
MR2 AW11 projekti käynnissä..
Rata-BMW E28 535

nr000001

1 3 5
├┼┼-╕ 1996 Supra euro spec. 2004 Impreza WRX STi.
2 4 6 R

rämeairo

Konsultoinnilla siitä selvittiin ;D Mutta "Vaikeneminen on kullan arvoista" joudun toteamaan 8)
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset

nr000001

Lainaus käyttäjältä: rämeairo - 06 toukokuu, 2007, 08:56:02
Konsultoinnilla siitä selvittiin ;D Mutta "Vaikeneminen on kullan arvoista" joudun toteamaan 8)

Paljonko kultaa konsultointiin paloi? Jos ostit palvelun, niin toki voinet kertoa mistä?
1 3 5
├┼┼-╕ 1996 Supra euro spec. 2004 Impreza WRX STi.
2 4 6 R

Krister

Lainaus käyttäjältä: rämeairo - 20 huhtikuu, 2007, 14:18:24
Ei prkl ??? Täs nyt on menny jo pää aivan sekaisin, että ketä haluaa mitäkin (AKE, Tulli ja viimeinen lisäys VTT). Kyseessä on hankinnassa oleva Japanista tuotu ajoneuvo. Mikä valtion yhtiö on meno nro 1, 2 ja 3? Ja ketä noista haluaa mitäkin. Itse en edes kehtaa laittaa mitä noihin oman käsityksen mukaan kuuluisi viedä, joten saisiko jonkun nopean A, B, C luettelon. Duuni kaveria kiusasin jo tänään kyseisestä asiasta ja sehän sai mut aivan sekaisin. Auttakaa maalais tolloa.

Lainaus käyttäjältä: rämeairo - 06 toukokuu, 2007, 08:56:02
Konsultoinnilla siitä selvittiin ;D Mutta "Vaikeneminen on kullan arvoista" joudun toteamaan 8)

Ensin vingutaan kun ei ole tietoa ja pyydetään apua ja sitten kun homma selviää niin ei jaeta tietoa. Juurikin näin...  ::)

rämeairo

Ottakaa nyt rauhassa. :angel: Se ketä auttoi kyseisen paperin kanssa pyysi itse ettei nimeä ja keinoa tuotaisi foorumeilla julki, mutta lupautui auttaa kyllä. Joten voin toimia jonkin laisena välikätenä asian kanssa. Ja ei heti herneitä jos ei vastata. Muutenki pinna tiukalla. Väännä itse wokki pannua katolla ja yritä etsiä joku yksi piste taivaalta josta löytyis satelliitti thor :ohnoes:
Liiallisesta väännöstä pääsee eroon isommalla turbolla

Powered by Holset