Aristo seokset laihalla??

Aloittaja Kukkonen, 09 helmikuu, 2019, 21:00:05

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kukkonen

Moro!

Olis pieni pattitilanne Ariston kanssa ja ajattelin kysellä täältä jos vaikka jollakin omakohtaisia kokemuksia.

Elikkäs auto on jzs147 Aristo ja pellin alla singletetty 2jz. Autoon tehty polttoainepumpulle 12v modi entisen omistajan toimesta ja auto alkanut viime ajokauden lopulla oikuttelemaan seuraavasti. Eli kun auto seisoo ajon jälkeen jonkin aikaa parkissa, käyntiin lyödessä seosmittarista näkee että seokset pyrkivät menemään laihalle ja kaasua painattaessa huomaa myös että puutuu sopan puutteen vuoksi. Noin muutaman sekunnin-60 sekunnin ajon tai paikalla olon jälkeen seos nousee takaisin normilukemiin ja vedot löytyvät taas autosta.

Ongelma pikku hiljaa pahentunut ja nyt riittää jo n.viiden minuutin aika että kone ei käy niin johan koittaa seokset mennä taas laihalle käynnistäessä. Polttoaine suodatin ja suutin tukin paineenrajoitusventtiili vaihdettu jo mutta onko polttoaine pumpulla tai missään linjassa vastaventtiiliä eli pääseekö poltoaine nyt vuotamaan takaisin tankkiin?? vai voiko esim joku suuttimista tippasta polttoaineet männän päälle ja suttimen nokkaan menisi ilmaa tilalle??
Ulkoisia vuotoja ei näy eikä bensa mitenkään erityisesti missään päin autoa haise

Lisäksi kiinnostais vielä tietää mikä se tuo pulssitus venttiili on tuossa suodattimen ja polttoaine tukin välissä on ja mikä sen virka on?? ja tietenkin että voiko se vaikuttaa nyt tähän seos ongelmaan mitenkään?

Ajatuksia otettaisiin mielellään vastaan.

Terv. Kukkonen
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

Krister

Mulla teki joskus vastaavanlaista huonolla Aeromotiven bensanpainesäätimellä? Oliko tuo orkkis siis vaihdettu jo vai mitä tarkoitit tuolla paineenrajoitusventtiilillä?

kaahari

Pyöriikö kylmäkäynnistyksessä millä seoksilla?

Miten 12v modi tehty? Täysin ohittaen oem bensapumpun rele/ecu? Tsekkaa köynnistyksessä (kun menee laihalle) yleismittarilla että sinne todellakin menee 12v.

Onko oem ecu? Jos on, syynä voisi olla, että joku sensoritieto mitä ecu saa, on virheellinen ja vetää sen takia laihalle. Kun ecu saa lambdalta uutta dataa, alkaa pikkuhiljaa kompensoimaan.
Toyota Supra MKIV TT 6spd -93
Lexus Rc 300h -16
Lexus RX450h -09
YZF-R1 -08

Ex muut "kivat" laitokset
350z 6spd  -04
Lancer Evolution 7 5spd RS2 FQ-300 -02
Mitsu GTO TT MR -94
Volvo S60R 6spd AWD -04
Celica St185 Sainz -92
Lexus Sc400 -92
Supra mkiv na auto -94
Honda CBR1100 XX -04
Yamaha R1 -04
Honda CBR RR 1000 -05

Kukkonen

#3
Lainaus käyttäjältä: Krister - 10 helmikuu, 2019, 13:55:44
Mulla teki joskus vastaavanlaista huonolla Aeromotiven bensanpainesäätimellä? Oliko tuo orkkis siis vaihdettu jo vai mitä tarkoitit tuolla paineenrajoitusventtiilillä?

Kyllä tarkoitan juuri tuota orkkis bensapaineen säädintä joka on siinä suutin tukin nokassa, se on tällä hetkellä merkkiä delphi mutta tilasin eilen RHDjapanilta orkkiksen niin vaihdan sen tilalle kunhan tuleepi
Tuossa vielä tuon oem osan numero niin ei tule väärin ymmärryksiä 23280-46030

Ja tuota ongelmaa oli jo ennen kuin vaihdoin orkkiksen tilalle tuon uuden delphin säätimen eikä ainakaan huomannut että vika olisi sen kummemmin muuttunut suuntaan taikka toiseen,
mutta aattelin pelata varman päälle ja hommasin sen orkkiksen siihenki ku sillä alun pitäen kuitenkin pelannut oikeen
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

Kukkonen

Lainaus käyttäjältä: kaahari - 10 helmikuu, 2019, 18:00:03
Pyöriikö kylmäkäynnistyksessä millä seoksilla?

Miten 12v modi tehty? Täysin ohittaen oem bensapumpun rele/ecu? Tsekkaa köynnistyksessä (kun menee laihalle) yleismittarilla että sinne todellakin menee 12v.

Onko oem ecu? Jos on, syynä voisi olla, että joku sensoritieto mitä ecu saa, on virheellinen ja vetää sen takia laihalle. Kun ecu saa lambdalta uutta dataa, alkaa pikkuhiljaa kompensoimaan.

Elikkäs kun ihan kylmän koneen käynnistää niin näyttää että antaa sen verta kylmänä koneelle enempi soppaa että seokset eivät juurikaan pääse laihalle menemään mutta jos moottori on vähänkään lämmin niin alkaa tämä oikuttelu. Silloin kun oikuttelu alkaa niin aemin seosmittarin mukaan pyrkii ihan sinne 17-18 asti menemään seokset mutta pienellä kaasulla herkuttelulla ylös ja alas seokset pysyvät siinä 14-16 välillä ja kun se muutama sekuntti on mennyt niin seokset menevät normaaliin eli sinne 14-14,7 huiteille. Ja sillä epäilen itse jotain konkreettista vuotoa koska kun vasta sammutettu kone ja vaikka parin minuutin sisään käynnistät koneen sammutuksesta niin ei mitään ongelmaa mutta jos vaikka viisi minsaakin odottelet niin taas pyrkii menemään laihalle, ja vähän vaikuttaa että mitä pidempään kone on sammuksissa niin sitä pitempään seokset koittavat mennä laihalle ennen kuin tasaantuvat.

Efin relettä ei ole ohitettu vaan sen verta tiedän että ainakin efin releen kautta menee kun oli kertaalleen joskus ongelmia sen efin releen kanssa ja pumppu heitti silloin pumppaamasta, mutta se ei liity nyt tähän ongelmaan

Pitääpä mitata tuo pumpulle menevä jännite että se todellakin on sen 12v eikä alle

Ja katin jälkeistä lambdaa ei autossa ole ollut paikollaan ollenkaan minun aikana mutta etummaisen lambda anturin olen vaihtanut, samoten myös jäähd.nesteen lämpötila anturin ja molemmat oem laatua/densoa. Ja kyllä kyseessä on ihan alkuperäinen ecu. Mitkä muut sensori tiedot voi vaikuttaa siihen että se vetäis tuota seosta laihalle??

Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

Kukkonen

#5
Pistin kyselyä tuonne RHDjapanille niin jos nyt osanumeron vaan hoksasin laittaa oikein niin vastauksena tuli että koko suutin
23209-49025 ois vaan 25€ tsibale siellä päässä. Sehän maksaa pelkkä suutinten puhdistuskin jo tuon verran suuttimelta. Jos tilais nuo niin sitten ois ainakin taas yks mahollinen vikapaikka karsittu pois. Tarviiko nuo uudet suuttimet mitään sen kummempaa säätöä? Vai onko vaan paikolleen ja kovaa ajoa?
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

Coutsi

Mites bensapumppu, oletko tarkistanut että paineet on kunnossa? Voisi viitata puutuvaan pumppuun.
Aristo JZS147 6spd TT @ 1127rwhp

Kukkonen

Juu elikkäs mittarilla mittasin just jännitteet ja 12.3v tuli pumpulle silloinkin kun "vika" oli päällä. Ja just metästelen tässä tuttuja läpi kellä ois sarja että sais heti mitattua nuo paineetkin.

Sitte kävi mielessä että kuuluuko tuon tyhjäkäyntimoottorin tai säätimen mikä on imusarjan päädyssä hörsiä ilmaa koko ajan?
Kun irrotin pistokkeenkin koneen ollessa käynnissä niin en huomannut korvakuulolla mitään eroa käynnissä tai käynnissä pysymisessä
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

R.A.

Ei olisi ensimmäinen 2JZ tyhjismoottori, joka olisi jumiutunut tai jonka toiminta olisi likaantumisen johdosta mennyt sekaisin. Koita irroittaa tyhjismoottori ja puhdista se, haittaa ko. operaatiosta ei ainakaan ole.

Pari ohjetta, jos ei ole tuttu homma:

https://www.supraforums.com/forum/showthread.php?390576-IAC-and-Throttle-Body-cleaning-FAQ-bad-idle#/topics/390576

http://www.mkivsupra.net/vbb/showthread.php?210956-How-To-Clean-Idle-Control-Valve-Cleaning-Aka-ICV-(IAC)
MKIV TT 1994 6spd HX40 Super

Kukkonen

Lainaus käyttäjältä: R.A. - 17 helmikuu, 2019, 09:08:03
Ei olisi ensimmäinen 2JZ tyhjismoottori, joka olisi jumiutunut tai jonka toiminta olisi likaantumisen johdosta mennyt sekaisin. Koita irroittaa tyhjismoottori ja puhdista se, haittaa ko. operaatiosta ei ainakaan ole.

Pari ohjetta, jos ei ole tuttu homma:

https://www.supraforums.com/forum/showthread.php?390576-IAC-and-Throttle-Body-cleaning-FAQ-bad-idle#/topics/390576

http://www.mkivsupra.net/vbb/showthread.php?210956-How-To-Clean-Idle-Control-Valve-Cleaning-Aka-ICV-(IAC)

Kiitoksia hyvistä ohjeista! Pitääpä tänään taikka huomenna käyttää irti ja putsailla.

Tosin tyhjäkäynnin kanssa ei ole ongelmia ollut mutta ihmetytti kun katselin nuita polttoaine puolen linjoja ja mahdollisia vuotoja, niin se tyhjäkäyntimoottori imi ilmaa koko ajan kierroksillakin. Ja kun kävi mielessä sekin että jos tuo tyhjäkäynti moottori repii ilmaa koko ajan niin sehän on seokseen vaikuttava tekiä jos se saa ilmaa tyhjäkäynti moottorin kautta koko ajan, eli saako liikaa ilmaa sen kautta??

Miten sen pitäisi reagoida siihen johdon irrotukseen että pitäiskö sen tyhjäkäynnin mennä ihan  perseelleen kun ei reagoinut siihen johdon irrotukseen millään lailla
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

kaahari

#10
Hiukan menee ulkomuistista mutta kyllä sen pitäis töitä tehdä sen venttiilin koko ajan tyhjäkäynnillä, vika voi hyvinkin olla siinä. Jos alkaa hurjimaan, tyypillisesti se "korjataan" / leepu korjataan säätämällä kaasuläppää hiukan auki ja näin ollen ohitetaan. Jos sattuukin pelaamaan välillä, voi hyvinkin vedellä ilmaa satunnaisesti välillä ja vaikuttaa seoksiin.

Kaaharin top-tip: kun irroitat sitä, varo ettei sisällä oleva lautanen putoa imusarjan ja koneen väliin ;) Ota irti täysin, kunnon putsaus bräkleenillä.
Toyota Supra MKIV TT 6spd -93
Lexus Rc 300h -16
Lexus RX450h -09
YZF-R1 -08

Ex muut "kivat" laitokset
350z 6spd  -04
Lancer Evolution 7 5spd RS2 FQ-300 -02
Mitsu GTO TT MR -94
Volvo S60R 6spd AWD -04
Celica St185 Sainz -92
Lexus Sc400 -92
Supra mkiv na auto -94
Honda CBR1100 XX -04
Yamaha R1 -04
Honda CBR RR 1000 -05

Kukkonen

Joo elikkäs pääsin tänään mittomaan vähä nuita polttoaineen paineita ja en nyt pikaisella mittomisella saanut vikaa päälle eli ei lähtenyt menemään seokset laihalle vaikka käytin koneen lämpymäksi.

Mutta nuo paineet mittasin sieltä pulsation säätimen ja polttoaine suodattimen välistä kun ei suutintukilta suoraan saanut mittarin liittimiä sopimaan. Kerkesin vaan tuossa miettiä sitäkin että päästääkö se pulssi säädin tukilta tulevaa polttoainetta taakseppäin vai mitenkä se toimii että onhan nuo minun painetiedot nyt sitten varmasti suutin tukilla samat??

Ettei jää sitä mahdollisuutta että pulsation valve päästäisi polttoaineen vain tukin suuntaan ja näin ollen vaikka nämä mittaustulokset näyttävät mielestäni ihan hyviltä olisi totuus kuitenkin se että suutin tukilla pääsisi paine tippumaan. Osaako joku viisaampi valaista asiaa??!!

Paineet olivat kuitenkin seuraavanlaiset;
Virrat On asennossa, kone sammuksissa; 40Psi, 2,8Bar
Kone käynnissä tyhjäkäynnillä, paineen säätimen letkulähtö tulpattuna; 40Psi, 2,8Bar
Käynnissä tyhjäkäynnillä; n.37Psi, 2,6Bar
Kone sammuksissa 5 min jälkeen 27Psi, 1,8Bar
Kone sammuksissa 10 min jälkeen 21Psi, 1,45Bar
Kone sammuksissa 15 min jälkeen 17Psi, 1,1Bar
Kone sammuksissa +30min jälkeen 16Psi, n.1,1Bar

Eivätkö nuo paineet ole ihan oikean näköiset?? Ja minkäköhän lainen tuon paineen pitää olla vähintään siellä polttoaine linjassa, että kun eihän se ihan nollille saa paineita päästää.

Käyn yövuoron jälkeen vielä mittomassa uudestaan ja katsomassa pääsevätkö nuo paineet tippumaan kuinka alas koneen ollessa sammuneena sen 8 tuntia
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

Kukkonen

Nyt on mittapiste vaihdettu suutintukin nokkaan ja hyvin näkyy paineet pysyvän ainakin parin tunnin jälkeen näyttää painemittari vielä 1,5bar. Lisäksi sain vian päälle eli käytin koneen lämpymäksi ja käynnistin puolen tunnin jälkeen kun kone oli vielä lämmin, lähtivät seokset menemään laihalle afr näytti 16.9 jolloin polttoaineen paineet olivat n.2,5bar eli ihan kunnossa samoten pumpulle menevä jännite oli 12,3v.

Lisäksi putsasin tyhjäkäynti säätimen (idle speed control valve) joka oli kylläkin tosi puhdas jo valmiiksi. Mitoin vielä että vastukset olivat pistokkeen lähdöissä kutakuinkin samat joka kelalla n.20,5 ohmia.

Mistäs sitä alkais seuraavaksi vikaa penkomaan kun näyttää että polttoaine puolella se vika ei ole kun painetta on ja paineet eivät heti tukilta katoa sammutuksen jälkeen.

Voiko imeä suutinten tiivisteiden välistä ilmaa? Vai onko vielä joitakin antureita mitkä vois isommasti vaikuttaa seoksiin?
Map anturi, ilman lämpötila anturi, jne. ?

Apuja kaivattas
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)

Kukkonen

Elikkäs lisätutkimuksia tehty ariston seosmysteeriin ja testailtu seuraavanlaista;

Tehty savutesti, eli työnnetty koneen sisään savukoneella savua ja mistään ei tuprutellut ulos eli imuvuotoja ei ole.

Samaan syssyyn mittailtiin oskiloskoopilla map anturia ja jännite alue oli sen 0-5v, auto sammuksissa virrat päällä näytti mitta arvo n.2,6v. Startatessa teki piikin mutta viiva lähti laskemaan heti kuten kuuluukin tyhjäkäynnillä nopeasti 1,6v ja kierroksilla mitä enempi painetta imusarjassa oli reagoi map anturi hyvin eli mikäli jännitealue on oikein, toimii map anturi moitteettomasti.

Vaihtamattomia antureita ei ollut imusarjassa enää kuin imuilman lämpötilaanturi jonka kyllästyttyäni tilasin marmorilta uuden ja asensin paikoilleen mutta ilman helpotusta..

Jälleen kerran seokset vetivät lämpymällä ja haalealla koneella aluksi laihalle sinne +17 ja jonkun ajan päästä asettuvat oikeisiin lukemiin.

Mittasin tämän ohjeen mukaan

http://4x4wire.com/forums/ubbthreads.php/topics/449336.html

"opitun" seoksen vf1 tinnistä jota ecu antaa, tai toisin sanoen sen hetkisen seoksen jota ecu käskee koneeseen antaa ja kun vika on päällä eli seos laihalla tulee kyseiseen tinniin 0,02v ja kun seos asettuu oikeisiin lukemiin afr14,7-15 niin tinnistä tuli ulos 2,20-2,25v eli voiko tuo ecu nyt jostain syystä nollaantua aina välillä koneen ollessa sammuneena ja näin ollen menee hetki ennen kuin osaa antaa oikeaa seosta?

Viisaampien ja vakio 2jz ecun kanssa tuuskanneet vois osata valaista nyt tätä asiaa?!
Toyota Aristo Jzs147 -91 2jzgte (käyttis)
Toyota Supra Targa 7mgte -90 (ikuisuusprojekti)
Toyota Celica gt-four wrc 3sgte -94 (ex)
Toyota Altezza rs200 3sge -99 (ex)
Toyota Corolla ke70 4K -83 (ex)