Varoitus PIM Engineering Pekka Nurmentaus

Aloittaja Osmo, 16 toukokuu, 2017, 16:34:09

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Osmo

Tapaus Pekka "PQ" Nurmentaus / PIM Engineering



Vihdoinkin sain itteeni sen verran niskasta kiinni, että kirjottelen tämän asian tänne julkiseksi. Tän vuoden tammikuussa lähetin Pekalle virallisen reklamaation ja tänään sain laitettua asian eteenpäin kuluttaja-asiamiehelle. Laitan tähän alkuun viimeisimmän sähköpostin minkä Pekalle lähetin 13.1.17 niin siitä selviää jutun pääpiirteet.



Terve!

Taas vaihtui uusi vuosi, mutta samat kujeet. Maksetut hommat on edelleen tekemättä ja kun muut yhteysvälineet eivät tuottaneet enää toivottua tulosta, niin otan yhteyttä näin sähköpostin merkeissä, kun se tuntui toimivan ainakin alussa.

Eli kertauksena;
- MAC-ahtopaineensäädin
- Kaasulämpöanturi
- Tyhjäkäyntimoottori
- AEM V2 - moottorinohjainlaitteesta puuttuu se poistamasi triggerin signaalivastus
- AEM Multigauge

Tuossa siis lista niistä osista ja asioista mitkä on edelleen tekemättä, mutta ollut mukana maksettavana kahdella eri laskulla, ensimmäinen on maksettu 25.5.2015 ja toinen 8.10.2015 dynosäädön yhteydessä.

Sitten oli vielä puhetta uudesta dynoajasta, mutta sitä ei ole mitenkään virallisesti suunniteltu tai maksettu, näin ollen sinulla on täysi oikeus siitä kieltäytyä.

Viimeisimpiin soittoyrityksiin et ole vastannut;
16.8.2016 klo 19:14 ja
19.8.2016 klo 17:07

Takaisinpäin et ole näiden soittojen jälkeen ollut yhteydessä.

Facebookin kautta viimeisimmät yhteydenotot kesäkuusta 2016 lähtien jäivät vastausta vaille. Näyttää että viimeisin viesti (29.11.2016 klo 14:07) ei ole edes sinun puoleltasi luettu, eli joko et käy Facebookissa tai olet blokannut minun viestit elokuusta 2016 eteenpäin.

Kasasin ajankulukseni kaikki logit ylös ja jos en saa tähän viestiin mitään vastausta, sanotaan vaikka viikon kuluessa, niin aion olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan.

Olen ollut omasta mielestäni erittäin kärsivällinen tämän projektin suhteen. Lupauduin maksamaan yli puolet sovitusta summasta ennenkuin mitään oli edes aloitettu, ettei tarvisi kallista hommaa tehdä siinä pelossa ettei asiakkaalla ole varaa tai aikomusta maksaa. Olen maksanut ensimmäisen laskun siis 25.5.2015 uskoessani sinua luvatessasi 1-2 viikon jonotusaikaa "näin keväisin". 2 viikon jonotusaika muuttui n. 5 kuukauden peukaloiden pyörittelyksi jonka aikana kyselin työn aloittamisesta lukuisia kertoja.

Lopulta soitin sinulle joskus syyskuussa ja kerroin että aion ryhtyä toimenpiteisiin jos mitään ei tapahdu, koska sinulla oli minun omaisuutta yli 4000 euron arvosta (ecu ja maksettu lasku). Nyt alan olemaan taas siinä pisteessä, että kärsivällisyys loppuu. Viime kesä meni kokonaan keskeneräisellä autolla ajaessa kun et ehtiny tulla hoitamaan noita anturihommia loppuun. Uskallan jopa amatöörinä väittää että kyse on n. 1-2 päivän aikana suoritettavista töistä.

Kaikki tekemättä olevan asennukset ovat valmiina asetus ja säätötyötä vailla. Kysyin jopa sen ecun resistorin voimakkuuden valmiiksi Kristeriltä, kun hänellä on sama ongelma ollut.

Voin myös kysyä jostain muualta jonkun joka voi nuo hommat tehdä valmiiksi puolestasi, mutta silloin siitä laskutettaisiin kyllä sinua ja sen pitää olla virallista ja lain voimaista, eli tämä vaihtoehto menisi todennäköisesti kuluttajaneuvonnan kautta.

Lopuksi jos yhteistyöhön ei päästä ja lopputulema ei ole omasta mielestäni mieleinen ja oikeuden mukainen niin jäljelle jää asian julkituominen erinäisten foorumeiden kautta. Tämän takia olen kerännyt kaikki logit tietokoneelta ja puhelimesta päivämäärineen.

Vastausta odotellen perjantaihin 20.1.2017 asti,

- Riku Oksanen



Eli 2015 kyselin aikataulua ja tarjouduin maksamaan puolet etukäteen, kun ajattelin että vähän mukavampi tehä kallista työtä kun tietää ettei jää rahat saamatta :sign5:

Lasku:

http://i.imgur.com/9JyQmOZ.png



Noin kahden viikon jonotusaika ei pitänytkään paikkaansa vaan hommat aloitettiin vasta syyskuussa 2015 pitkällisen piinaamisen jälkeen. Itse hommassa kesti muuten n. 4 päivää kokonaisuudessaan, auto oli omalla tallillani jossa Pekka kävi kerran mittaamassa johtosarjan pituudet ja varsinaiset työt kesti muistaakseni 3 vuorokautta jonka ajan Pekka yöpyi Lahdessa. (Pekka oli tehnyt johtosarjan valmiiksi kotonaan ja nimenomaan halusi että auto on Lahdessa kun hänen "työpajalleen" ei mahtunut yhtään autoa)

Viestittelyä:

http://i.imgur.com/xsHHrc9.png



2015 vuosi huipentui loppusyksystä penkkipäivään ja autosti saatiin 1.0 Bar paineella n. 650hp/720Nm. Tässä kohtaa ahtopainetta rajattiin pelkästään hukkaporttien jousilla, koska Pekka ei ollut ehtinyt hankkia itselleen MAC venttiileitä joilla ahtopainetta oli tarkoitus säätää. Homma jäi siis säätämisen osalta tähän.

Päästiin vihdoin vuodelle 2016 ja ajattelin että enää muutamat anturityöt ja sitten uudelleen penkkiin hakemaan isompia tehoja.

Lisää viestittelyä:

http://i.imgur.com/CVvOAFS.png



Tämän jälkeen on ollut täysi hiljaisuus ja tosiaan tammikuussa sain reklamaation aikaiseksi ja nyt asiasta on tehty virallinen toimeksianto kuluttaja-asiamiehelle. Tiedän että Nurmentaus on nykyään ilmeisesti mukana Toyotan rallitoiminassa, eikä yksityishenkilön kitinä voisi vähempää kiinnostaa, mutta silti työt ovat maksettu, osat ja tarvikkeet ovat maksettu ja ne jäi asentamatta, lisäksi esim. tuota pakolämpöanturia minä en ikinä edes saanut, eli maksoin tavarasta jota Nurmentaus ei edes toimittanut minulle. Samoin harmaan rajamailla menee tuo AEM Multigauge jonka Pekka myi mutta ei tullut koskaan kytkemään.



Ensimmäinen etukäteen maksettu lasku:

http://i.imgur.com/2YxxDeH.png

Toinen dynon jälkeen maksettu lasku:

http://i.imgur.com/HWLi13G.png



Päivittelen tänne sitä mukaa kun jotain selviää, ja kysymyksiä voi laittaa niin vastailen.
MKIV tt 6spd jdm

Osmo

Varataan varmuuden vuoksi yksi reply jos aloitusviestistä loppuu tila.
MKIV tt 6spd jdm